31.10.09

Pyhäpäivää kotosalla

Reilu viikko sitten odotin valtavalla innolla illan keikkaa, ja onneksi ilta täytti odotukseni. Vaikkakin puhuttiin konsertin jälkeen lasillisen äärellä siitä, miten kahden vuoden takainen, minun eka, Muse oli tehnyt hieman suuremman vaikutuksen moniin meistä. Kyllä se eka kerta on aina mieleenpainuva.

Tällä kertaa show-elementtejä oli paljon enemmän, ja sanoi Hesarin arvostelija asiasta mitä tahansa, niin muhun vihreät laserit ja torniin heijastuneet näkymät upposivat. Kun vielä kappaleet tuntuivat nyt tutummilta kuin viimeksi, niin tykkäsin!


Settilistaan oli otettu lähestulkoon kaikki mun suosikit; Map of Problematique, Knights of Cydonia, Unnatural Selection, Hysteria jne.

Mutta tästä yllättävästä pyhäpäivästä siis; en sitten tajunnut asian laitaa kuin vasta eilen iltapäivällä töissä. Aikomus oli tänään mennä kaupungille etsimään ystävälle synttärilahjaa ja itelle täydennystä pitkähihaisten trikoopaitojen olemattomaan varastoon, mutta ei sitten kun kaikki kaupat on kerta kiinni. Tulikin "pakollinen" kotilöhöpäivä, joka päätetään kohta alkavan kauhuleffamaratonin, pirskahtelevan punaviinin, sipsi+dippi -yhdistelmän ja kynttilänvalon merkeissä.

Sitä ennen ehdin jo siivota, tuulettaa maton ja untuvatorkkupeiton (jota on sitten kiva rutistaa kun pelottaa) ja leipoa koe-erän cupcakeseja. Pitää vähän testailla ennen kuin reilun viikon päästä leivon 2 tusinaa töihin vietäväksi. Jotta saan herkutella kunnolla synttäripäivän kahvitauolla työkavereitten kanssa :)


Töissä odotellaan jo kovasti joulujuhlia, jotka järjestetään tänä vuonna - vuosien odotuksen ja jonotuksen jälkeen - vanhalla ylioppilastalolla. Ei voisi paljon keskeisemmällä paikalla Helsingissä firman juhlat olla!

Onko muuten nyt menossa joku puhelinmyyjien kilpailukausi tai jotain? Ovat koittaneet saada mua kiinni kaksi kertaa päivässä jo reilun viikon. Kerran erehdyin vastaamaan ja aika kärttyisen oloinen nainen rupes heti kauppaamaan Sara-lehteä. Kun sitten sanoin, että en taida olla ihan kohderyhmää, joka muistaakseni on 40+ naiset, niin tämä daami rykäisi, että onhan meillä sitten tuo Aku Ankka! Sanoin että kiitos, hei ja löin puhelun poikki. Unbelievable!

4 kommenttia:

  1. Mie olen kanssa ihmetellyt tätä viimeiakaista puhenlinmyynnin lisäystä. Mahdollisesti se joulu(bonus itselle) kolkuttelee niidenkin firmojen johtajien mielissä. Mulla onneksi soittajat on olleet oikein mukavia, yleensä nuoren pojan kuuloisia. Vaan eipä soittele enää parin kuukauden päästä nuoret pojatkaan mulle, sillä Robinson-palvelu on nyt vihdoin ja viimein tilattu.

    Pyhäinpäivän "pyhyys" tulee kyllä joinain vuosina yllätyksenä. Ei näitä kaikkia arkipyhiä aina muista millään. Mutta kävitkö sitten vastavuoroisesti sunnuntaina kaupoilla? :D

    Meillä viikonloppu meni tuttujen mökillä, kalamies täytti vuosia ja korkkasi vihdoin pitkään avaamistaan odotelleen (vissiinnii ihan laadukkaan) konjamiinipullon. Kyllä kelpasi minullekin...

    VastaaPoista
  2. Pitäis hoitaa itellekin suoramyyntikielto, mutta enpä ole saanut aikaseksi. Ja aika harvinaista on kuitenkin tämmönen vainoaminen mitä nyt on ollut.

    Ja juu, käytiinhän me sitten sunnuntaina D:n kanssa tsekkaamassa Stockan jouluosasto ja löyty kaverille lahjuksetkin. Paitoja itelle en viittiny miehen seurassa ruveta metsästämään; ehkä pikaisesti tänään ehtis töiden jälkeen.

    VastaaPoista
  3. aku ankka! ei sitten parempaa keksinyt! tuleehan mullekin vielä roope-setä jo varmaan kolmattakymmentä vuotta mutta se on ihan oma valinta :D

    minäkin tein hankintoja eilen, krhm...

    VastaaPoista
  4. Hah, Aku Ankka. Myyjällä oli kyllä kieroa huumorintajua, mutta asiakaspalvelutajua ja myyntiosaamista ei sitten ollenkaan. :) Minulla on ollut viime keväästä asti suoramyyntikielto ja se on todella lopettanut myyntipuhelut yksittäisiä harhasoittoja vaille kokonaan. Ihana rauha! :)

    VastaaPoista