Pakkausmuovihan on kartonkia

Niin tuntuu ainakin joku idiootti meidän talossa ajattelevan. Vähänkö ottaa tuollanen tollomaisuus päähän, kun omia roskia viedessä päätyy käyttämään kymmenisen minuuttia taloyhtiön sinisen keräysastian siistimiseen. Ensinnäkään kansi ei edes mahtunu kiinni, kun pahveja ei oltu jaksettu litistää ennen poisheittämistä. Toisekseen pahvien mukana oli laatikkoon dumpattu kymmeniä metrejä paksuhkoa kääremuovia. Tarrasta luin, että oli sitten ostettu uusi Ikea-patja.

Se vaan pistää ärsyttämään, että laitetaan kyllä pahvit kierrätyslaatikkoon sekajätelootan sijaan, mutta ei sitten ajatus yllä niin pitkälle, että viittis erotella sen kääremuovin pahvista toiseen roskikseen...

Tuota roskaepisodia lukuun ottamatta tämä tuntia lyhyempi sunnuntai on ollut varsin leppoisa. Sohvalla on tullut istuttua ja luettua viime viikolla Amerikan paketissa tulleita 5 (!) Glamour-lehteä Penny käpertyneenä sylissä. Ei paha. Kohta D palaa ruoanhakumatkalta, joten eipä tartte kokatakaan tänään. Illalla vietetään sitten tämän viikon lykkääntynyttä karkkipäivää Amazing Racen Suomi-jaksoa seuraten. Nyt se vihdoin tulee!

I Told You So

Kun kuulin tämän kappaleen (ja näin tuon alla nähtävän esityksen), sain kylmiä väreitä. Kyseessä siis maistiainen sunnuntai-iltana Subilta tulevasta American Idol -tulosjaksosta. Jos jaksatte oottaa huomiseen asti, niin älkää kattoko vielä, mutta kattokaa sitte ainakin telkkarista. Aivan mahtava duetto, vaikkei kantri musiikkilajina kolahtaisikaan.

Saatte pitää mua ihan miten outona vaan, mutta minä tykkään joistain kantribiiseistä hyvinkin paljon. I'm a sucker for a good sob story. En kyllä tainnut tietää yhtään kappaletta ennen kuin tapasin D:n, mutta ymmärrän nykyään paremmin tuon musiikkilajin suuren suosion.

Kantrimusiikissa on aina tarina: alku, loppu ja jotain siinä välissä.

Ensimmäinen kantrikappale, jonka oikeasti kuuntelin niin, että sanat jäivät mieleen oli biisi, jonka D minulle lähetti ennen kuin edes tavattiin New Yorkissa. Se oli musta niin surullinen, mutta jotenkin kuitenkin optimistinen. Kuuntele, jos ehdit tai haluat :)

Ja sattuu vielä olemaan taas naisten päivät, joten molemmat noista biiseistä saa kyyneleet valumaan pitkin poskia. Että tällaista lauantai-iltaa meillä tällä kertaa :)

Syvä jumppaärsytys ja sen syy

Monet kanssanaisistani ovat varmaan joskus olleet jumppatunnilla, jossa on jotakin vikaa. Tällaista tilannetta oppii tietty välttämään valitsemalla vain suosikkivetäjien tunteja, tai lisenssitunnin, jonka sisältö on ohjaajasta riippumatta muutaman kuukauden ajan sama.

Eilen oli taas kuut ja planeetat epäsuotuisassa asemassa, koska tiistaisen lempijumpan vetäjä ei ollutkaan paikalla. Sen sijaan siellä oli sijainen, joka vetikin koreografisen aerobictunnin aloittelijoiden kiinteytyksenä ja vielä aika huonona sellaisena. 20 min ajan hinkattiin greippiä, tiimalasia ja kantaa peppuun, ja vielä uskomattoman hitaaseen tempoon. Heti ekojen viiden minuutin aikana tuli tunne, että tästä ei kyllä seuraa mitään kivaa.

Sitten kun oli lihaskunto-osuuden aika, tehtiin peruspunnerruksia, vatsaa ja selkää. Ei mitään muuta. Kolme sarjaa tosi tylsää lihaskuntoa ilman mitään apuvälineitä. Tuli vähän ikävä Turun suosikkivetäjän mahtavia kiinteytystunteja...

Olisi ollut kiva, jos tunnin vaihdosta olisi tullut tekstari-ilmoitus, kuten joskus ennen on tullutkin. Silloin olisin suosiolla jättänyt menemättä. Ja olisin välttynyt kokemaltani mielipahalta. Täytyy vaan toivoa, että ens viikon tiistaina oikea ohjaaja on paikalla. On oikeastaan harmi, miten eri tasoisia ohjaajia samassa keskuksessa on. Yrityksen ja erheen kautta löysin muutamassa kuukaudessa Helsinkiin muutettuani ne ohjaajat, jotka todella osaavat asiansa ja tekevät mukavia (ja tarpeeksi haastavia) koreografioita. Heidän tunneilleen on aina ilo mennä, ja tunnin jälkeen kroppa on väsynyt, mutta mieli virkeä :)

Näin muussa maassa mustikassa

Tämä klippi piristi ainakin mun tiistai-iltapäivää, joten pannaan hauskuus jakoon.
This guy is good!

Kesän toinen reissu kiikarissa

Sain varmaan taas muutaman harmaan hiuksen lisää jonottaessani eilen Ranskan lippupalvelun nettisivulla. Kokemus ei ollut yhtään sen parempi kuin jokin aika sitten suomalaisen vastineensa nettisivulla, mistä yritin ostaa lippuja Madonnan elokuiseen Helsingin konserttiin.

Hieno juttu on se, että molemmilla kerroilla kärsivällisyyteni palkittiin! Eilen sain (presalen ansiosta) kaksi kenttälippua U2:sen Pariisin konserttiin, joten me mennään Maikin kanssa sitten heinäkuussa viikonlopuksi à Paris :D

Nyt on sitten plakkarissa tämän vuoden suurkonsertit, enempää ei pysty. Too much of a good thing ja hommasta menee helposti maku. Eikä tuota rahaakaan kyllä ole enää useampaan. Viime kesänä harmitti jälkikäteen, kun molemmat huippukonsertit joissa olin, osuivat yhden viikon sisään. En halua enää ikinä joutua pakosta vertailemaan kahta niin erilaista esiintyjää toisiinsa. Täytyy pitää jonkinlainen väli konserttien välillä - U2 ja Madonna menee varmasti paremmin kun välissä on sentään lähes neljä viikkoa.

Ja otsikkoa selventääkseni, kesän eka reissu tulee olemaan meidän toukokuinen kesälomamatka Yhdysvaltoihin sukuloimaan. Meinataan kyllä palata parisuhteenkin juurille viettämällä muutama päivä New Yorkissa ennen kotiinpaluuta :) Tällä kertaa ainakin tutustutaan Keskuspuistoon, MoMaan, luonnonhistorian museoon ja maistetaan eri cupcakery-paikkojen tarjontaa. Shoppailua harrastetaan toivottavasti enempi länsirannikolla, missä ei tartte maksaa ALVia. Sitä paitsi viimeksi kun oltiin New Yorkissa, en paljon muuta tehnytkään kuin shoppasin (valitettavasti). Tällä kertaa nautitaan vaan olostamme, eikä luuhata kaiken maailman kaupoissa.

Kiva kesä tiedossa, indeed!

When the Man Is Away, the Girl Will Play

D on ollut eilisaamusta asti työporukan kanssa Tallinnassa. Reissun ohjelmaan taisi kuulua myös jonkin verran työntekoa ennen kaikkea hauskanpitoa. Arvioitu kotiinpaluuaika on 21:00 tänä iltana.

Siihen asti minä aion nauttia harvinaisesta yksinolosta, sillä huomennahan saan olla kullan kanssa taas vaikka koko päivän. Takana on aikas mukava ja tuottelias lauantainpäivä, joka alkoi lähes parhaalla mahdollisella tavalla aamupalalla kaupungissa ihanan ystävän kanssa, jota en ole vähään aikaan nähnyt. Ihanan teehetkestä teki myös se, että tapasimme jo ennen aamukymmentä! En edes muista milloin olisin normilauantaina päässyt kotoa mihinkään ennen puoltapäivää.

Kaupunkireissusta käteen jäi pari mokkasaappaita, jotka näin ekan kerran jo viime lokakuussa. Onneksi ne vielä olivat kaupassa, ja nyt vaan odotellaan vielä pikkasen kuivempia kelejä, jotta saappaat pääsee tositoimiin. Kierrettiin vähän pienempiäkin putiikkeja akselilla Freda-Bulevardi-Eerikinkatu, ja kivaa oli!

Kotona riittää järjestelemistä ja kaikki sellanen touhu tulee aina lykättyä myöhemmäksi jonku mukavamman tieltä, mutta tänään voisi ainakin vielä kiikuttaa joulukoristelaatikon vintille. Eipä se olekaan odottanu olohuoneen nurkassa kuin vasta vaivaiset kolme kuukautta! Jospa sitten ehtisin vielä soittaa vähän kitaraa, jotta saisin D:tä soittotaidoissa kiinni...

Meijän pienet oli vielä pieniä 3 kk sitten...

Ihanaa, että huomenna on vasta sunnuntai.

Mysterious Ways

Kuka lähtis mun kanssa katsomaan maailman parasta yhtyettä tulevana kesänä Lontooseen (14.8.2009) tai Pariisiin (11.7.2009)?!

Suomeen asti ei U2:sen pienehkö kiertue tule tälläkään kertaa. Olympiastadionilla kerran koetusta huumasta tulee elokuussa kuluneeksi jo huikeat 12 vuotta! Pitäis päästä vielä ainakin kerran kuulemaan mahtistadionkonserttia, ja vielä lempibändin sellaista.

Ja jos haluan edes elätellä toiveita keikalle pääsystä, pitää puitteet matkustamiselle katsoa kuntoon ennen ens viikon perjantaita, jolloin liput ainakin Pariisin konserttiin tulevat myyntiin...