5.3.09

Tiedossa kauan kaivattua lomaa

Blogi taitaa nyt hiljentyä ensi viikkoon asti, sillä huomenna heti aamusta osoittaa junan keula Oulua kohti, missä lauantaina tanssitaan rakkaan ystäväni häitä. Silloin myös testataan monsterin kaasotaidot, kun h-hetki on käsillä. Onneksi seremoniamestarina toimii toinen bestman ja rinnallani apuna on myös toinen kaaso. Kyllä meidän nelistään pitäisi homma handskata!

Sunnuntaina ajetaan sitten D:n kanssa hyvissä ajoin Rukan mökille, jotta ehitään vielä iltamäkeen ja sitten saunaan :) Maanantaina on aikaa koko päivä, ennen kuin tiistaina ajellaan sitten takasin Ouluun ja illalla lentokentälle. Pikahiihtoloma tällä kertaa, kun D:llä ei ole viime vuoden sairaslomansa takia kertynyt yhtä paljon talvilomapäiviä kuin minulla. Itse lomailen sitten vielä keskiviikon ja torstain ihan kotosalla. Varmaankin vaan kissoja paijjaten, kun huono omatunto tulee varppina soimaamaan jätettyämme polot neljäksi päiväksi yksin kotiin :( Ei saatu live-in -hoitajaa, mutta mun kaverilla on avain ja hän käy joka päivä ruokkimassa ja silittämässä pienet sekä siivoamassa vessan.

Olen vaan niin iloinen, että me otettiin kissakaverit yhden sijaan.

***

Juu, ja onhan mulla taas uus tukkaki ja uus mekkoki häitä varten. Koitan saada edustuskelpoisen kuva otettua lauantaina, voin sitten näyttää mikä oli "päivän asu", jos jotain kiinnostaa :)

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, rentouttavaa ja ikimuistoista hää-loma-reissua! Tsemppiä kaasoiluun - hienosti se menee varmasti! Ja ehdottomasti päivän asua sit kehiin ;)

    VastaaPoista
  2. Nautihan lomasta ja äärettömän paljon onnea uuden työn johdosta!!!! :) Hieno homma, että sait sen mitä halusit! Jos teillä sattuu jäämään aikaa niin piipahtakaahan täälläkin päin :)

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvaa Oulun retkea ja iloa ja onnea kaasoiluun :D!Ja tottakai halutaan nahda pukuloistoa :D!!!

    VastaaPoista
  4. Tottahan toki päivän asu kiinnostaa, kun olet ehtinyt siitä puhua jo aiemmin. Toivottavasti häät on mukavat niin teille, morsiusparille kuin vieraillekin. Ja mukavaa minilomailua!

    VastaaPoista
  5. kunhan palajatte (pukukuvien kera, i hopes), kurkkaapa saamasi haaste :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos! Hienostihan se hääpäivä meni, vaikka aika ressaava olikin. Toivon saavani kuvat kamerasta koneelle vielä myöhemmin illalla, jospa huomenna saisin aikaan vaikka postauksenkin :)

    VastaaPoista