9.5.10

Funny how things can change

Vapun Luxin reissu mukaan lukien, mun elämässä on tapahtunut viime aikoina kaikenlaista. Reissusta ajattelin olla bloggaamatta - laiska kun olen - sillä Duussi otti kaikki kuvat ja hoitaa tuon kirjotuspuolenkin puolestani ;)

Kaiken parisuhdemietiskelyn keskellä on ollut vaikea keskittyä mihinkään, ja varsinkaan töihin. Päivät eivät ehkä ole olleet kaikkein tuotteliaimpia, mutta ainakaan en ole joutunut jäämään aamulla kotiin ahdistuksen takia. Pähkäilimme asiaa pitkään ja hartaasti ja loppujen lopuksi päädyimme siihen, että D muuttaa takaisin Amerikkaan ilman minua. En vaan kyennyt kaikessa parisuhde-epävarmuudessani ja alusta-aloittamisen jännityksessäni tekemään lähtöpäätöstä. D ymmärtää minua, vaikkei kukaan muu välttämättä ymmärräkään. Tällaisessakin tilanteessa hän on edelleen tukenani, vaikka luvassa on sydänsurua ja paljon kyyneleitä. (Paljon on jo kyyneleitä vuodatettukin, lähestulkoon päivittäin.) Aivan uuttahan tämä on minullekin; erotaan vaikka tykätään eikä tapellakaan. Rakkautta on, mutta tarvitaan muutakin. Kuulostaa ehkä liika rationaaliselta, mutta kun sydän ja pää eivät ole synkassa, niin olen sitten näköjään enemmän pragmaatikko. Kuka olisi uskonut?

Joku päätös oli tehtävä, siitä ei päästy mihinkään. Ja nyt kun sellainen on tehty, niin sen mukaan täytyy elää. Eihän sitä koskaan tiedä miltä tuntuu vuoden päästä, tai kahden.

Perjantaina hyväksyimme ostotarjouksen ihanasta yhteisestä kodistamme. Itku tuli, kun kuulin tarjouksesta puhelimen välityksellä alkuiltapäivästä. Töissä siis. Sain sitten selittää samassa huoneessa olevalle työkaverilleni mikä shokki minut sai kyyneleisiin. Kaikki vain tapahtui niin nopeasti: keskiviikkona myynti-ilmoitus laitettiin nettiin, torstai-iltana pariskunta kävi asuntoa katsomassa, tekivät tarjouksen pe-aamuna ja viideltä samana päivänä he olivat asuntomme ostajat.

Asunnon myynnin (ja pikavierailulla olleen ystävän gradunpalautuksen) kunniaksi korkkasimme viime heinäkuusta saakka odottaneen pullon rosésamppanjaa, jonka kolmeen pekkaan siemailimme perjantai-iltana. Luxissa nautittu kupliva oli kyllä parempaa, joten ei tuo vaaleanpunainen väri tainnut auttaa yhtään.

Kuumista asuntomarkkinoista johtuen ilmoitus asunnostamme ilmestyi kuitenkin tämän päivän Hesarissa. Absurdia nähdä oman kodin myynti-ilmoitus lehdessä. Ekan julkisen näytön piti olla tänään ja se peruttiin, mutta lehdestä ilmoitusta ei ehditty enää poistaa. Hyvää äitienpäivää vaan kaikille :)

Koti pitää tyhjentää ja vapauttaa uusille omistajille viimeistään heinäkuun lopussa. Minun pitäisi muuttaa jonnekin muualle, ja siinäkin on aineksia kunnon ahdistukseen ja stressiin nykyisillä asuntomarkkinoilla. Kivoja, vapaita kaksioita kun ei kasva puissa. Ainakaan Etelä-Haagassa, jonne voisin kuvitella muuttavani.

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä asunnon metsästykseen ja voimia kaikkien muutosten keskelle! Iso rutistus ja toiv.nähdään pian! :)

    VastaaPoista
  2. halitus. muiden ymmärtämättömyydestä on turha murehtia, kenelle se muka mitään kuuluu? olet ihana ja ajatuksissa.

    VastaaPoista
  3. Voih. :( Paljon lämpimiä voimahaleja siulle ja D:lle. Jokaisen on vain elettävä elämänsä parhaimmaksi katsomallaan tavalla - mitäpä siihen on kellään muulla sanomista. Tunnen suurta tuskaa siun puolesta, oikeesti. Jaksamista ja D:lle paljon terkkuja!

    VastaaPoista