24.5.11

Apollo on sen nimi

Aloitin tänä keväänä uudelleen soittoharrastuksen sellaisen reilun kymmenen (!) vuoden tauon jälkeen. Kyllä tuntuu oudolta tuo nuottien, italiankielisten termien ja asteikkojen maailma. En ole ikinä kunnon orkesterissa soittanut, kun olen aina ihan harrastelija ollut. Ei meillä musiikkilukiossakaan edes ollut niin paljon erilaisia soittimia, että orkesteri olisi ollut kokoonpanoltaan sinfoniaorkesteri. Puhallinsoittimienkin valikoima oli liian suppea puhallinorkesteria ajatellen.
Työkaveri sai houkuteltua mut mukaan tähän Apollo-orkesteriin jo ennen joulua, mutta sillon oli vielä italian tunnit samana iltana kuin orkesteri harjoitteli. Pääsin mukaan soittamaan vasta helmikuussa, mutta ihan hyvin ehdin vielä harjoittelemaan kevään ohjelmistoa.

Ohjelmistosta puheen ollen, huomenna on sitten ensimmäinen tämän viikon kahdesta konsertista. Orkesterimme Apollo soittaa ilmaisen ulkoilmakeikan keskiviikkona 25.5.2011 Espan lavalla klo 16.30 alkaen. En tiedä kuinka moni pääkaupunkiseudulla asuva tätä lukee, mutta olisi kiva jos joku pääsisi paikalle kuuntelemaan ja kannustamaan :) Luvassa on teeveestä ja elokuvista tuttuja kappaleita, kuten kuvassa näkyvä You know my name. Tervetuloa!


Mun huilu on kyllä niin vanha ja aikansa elänyt, että välillä vähän hävettää soittaa siellä puoliammattilaisten kanssa samassa sektiossa... Kun välillä tuntuu, että äänien huono syttyvyyskään ei ole täysin soittajan vika. Onhan soittimella ikää jo 20 vuotta, eikä sitä ole ikinä huollettu. Meinaan viedä sen kesäkuussa täyshuoltoon, josko jostain löytyisi siihen rahat. Monta sataa maksaa sekin lysti. Tietty uusien kunnon huilujen hinnat huitelee siellä tonnista ylöspäin, joten halvemmaksi tuo huolto tulee kuin kokonaan uusi!

Eilen kun pääsin vihdoin pitkän päivän jälkeen töistä kotiin, oven takana odotti arvoituksellinen kirjekuori. Heti päältä näki, että kyseessä täytyy olla hääkutsu, mutta kun en tiennyt kenenkään kaverin olevan menossa naimisiin (tai ainakaan siis kenenkään jonka häihin odottaisin kutsua) niin jännitys oli kirjettä avatessa melkoinen. Sulhanen onkin serkkupoikani, jonka en ikinä uskonut järjestävän perinteisiä kirkkohäitä - taitaa morsian olla päättänyt tästä asiasta. Ihana päästä kesähäihin heinäkuun vikana viikonloppuna! Ensimmäinen ajatus taisi rehellisesti sanottuna olla, että nyt saa varmaan luvan kanssa ostaa uuden mekon :D

15.5.11

Kylmiä väreitä kulttuurista (ja parvekeprojekti osa 3)

Mitä sää katot?! Täällä on tarkistettu ulkomaan ruokalähetyksen toimituslaatikkoa.
Elämässä tapahtuu kaikkea pientä kivaa niin ettei edes blogia päivittämään ehdi. Mutta projekti etenee kyllä, hitaasti mutta varmasti. Sain viime viikonloppuna maalattua sen ikivanhan Lundian, ja vihdoin tänään sain hyllyn kasattua ja muutaman kukankin ostettua.

Näinkin paljaasta puuhyllystä tuli maalaamisen jälkeen mukava väripläjäys valjulle parvekkeelle.

Väri on aika vihreä, mutta olenkin tullut siihen tulokseen, että partsista pitää tulla värikäs ja kodikas. Minä en millään valkoinen-harmaa-musta -skaalalla sisusta! Ei sillä ettei yksinkertainen ja vähäeleinen olisi tyylikästä. Ehei. Se ei vaan taida olla mun tyyli :D

Niistä mukavista jutuista vielä semmosta, että kävin ekan kerran baletissa! Ostin äitille huhtikuussa synttärilahjaksi lipun Romeo ja Julia -balettiin ja eilen käytiin se yhdessä katsomassa. Tykkäsin! En osaa oikein arvostella tai selittää kokemusta, kun en tanssista enkä varsinkaan baletista mitään tiedä. Mutta tiedän, että lähtisin kyllä toistekin, Duussi jo vähän jutteli että lähtisi mielellään seuraksi.

Prokofjevin musiikki oli tuttua jo ala-asteelta kun meillä kuuntelutettiin musiikkiluokalla kaikki klassikot ja paljon muutakin. Oli ne kylmät väreet eilen sanoinkuvaamattomat ensimmäisessä näytöksessä, kun Capuletien järjestämät juhlat alkoivat ja orkesteri montussaan aloitti tämän:


Tanssijat olivat kauniita ja komeita, puvut upeita ja niiden värit niin täyteläiset. Ihana kokemus, ja joka sentin väärti. Oli mukava saada viettää aikaa äidin kanssa kahden, kun siihen ei nykyään enää oikein ole mahdollisuutta. Kävimme vielä baletin jälkeen Elitessä päivällisellä; uusi ravintolatuttavuus ja ihan jees. Ruoka oli hyvää, palvelu hyvää mutta hidasta ja annokset mun makuun vähän pieniä. Mulla onkin aika iso nälkä ;)

7.5.11

Parvekeprojekti osa 2: kalusteajatuksia

Kuva: http://www.finnishdesignshop.fi/
Tanskalaisella merkillä Hay on tosi kivoja juttuja, joista olen jo pidemmän aikaa katellut tuota Hee-nojatuolia parvekkeelle lököilypaikaksi. Siihen kun ottaa pari tyynyä ja vaikka peiton, niin avot.

Haluan partsille mieluiten metallisia kalusteita, kun muovi ei käy ollenkaan (liian kevyitä ni kissat kaataa) ja puu on musta vähän tylsä (ehkä). Ja monenlaisia metallisia löytyy vaikka missä väreissä! Haluaisin parvekkeelle värejä ja niiden kautta kotoisen fiiliksen. Ja kukkia myös, totta kai. Saa vaan nähdä miten nuo katit pelargonioihin suhtautuu...


Kuva: http://www.fermob.com/
Välillä haaveilin jo tuollaisesta bistro-setistä; kaksi tuolia ja pikkupöytä jossain herkkuvärissä. Mutta noissa tuoleissa pitää istua niin suorassa, vähän kuin kirkonpenkissä enkä mä sellasta oloa halua kenenkään mun partsilla saavan. Yksi löhötuoli, koska asun yksin ja eipä tuolla kapealle parvekkeelle oikein useampaa mahtuskaan, pari metallista herkullisenväristä jakkaraa ja kukille joku hylly. Siinäpä se taitaa olla. Nyt vaan pitää hommata nuo kaikki :) Sain kuningasidean eilen kun jälleen työkaverin kanssa tästä projektista juttelin, että maalaan ikivanhaa Lundiaani ja saan siitä tarvittavan hyllyn. Eikä maksa kuin maalin verran.

Kuva: http://www.alessi.com/
Vapun alla pidettiin tiimin kanssa henkilöstökyselyn tulosten purkutilaisuus keskustassa, jonka jatkoksi saatiin ihana kolmen ruokalajin lounaskin firman piikkiin. Mutta siis kun kerran oltiin jo valmiiksi keskustassa perjantaipäivänä, niin käytiin kiertelemässä vähän Fredan kauppojakin päivän päätteeksi. Alessilla bongasin uuden (siis mulle uus, en ollu ennen törmänny) kissanruokakupin! Kai tuo nyt on muidenkin mielestä aivan mielettömän söpö? Oishan se kiva jos kissimirreille olisi oma vesikuppi parvekkeellakin... Päivittäiset nappulathan on syöty alusta asti design-kupeista :)