30.6.10

Tiedossa pientä pintaremonttia

Kuten on jo aiemmin tullut täälläkin kerrottua, niin edessä on muutto uuteen kotiin - yksin. Olen välillä muutosta ja uuden kämpän laitosta vilpittömän innostunut, mutta aina vain lyhyen hetken kerrallaan. Kolikon toinen puoli kun on niin synkkä ja surullinen.

Halusin tännekin tallentaa ensiasuntoni (omistus siis) pohjapiirroksen, jos vaikka se tuona paperiversiona pääsee muutossa hukkumaan. Kyseessä on siis 53,9 neliön kaksio Etelä-Haagassa, 50-lukulaisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Tervetuloa kyläilemään sitten elokuusta alkaen :) Vieraat ovat hyvinkin tervetulleita, koska aika yksinäistä tulee elo varmasti syksyllä olemaan. Hyvä olisi jos vieraat tykkää myös kissoista, jotta Penny & Peanutkin saa vähän silitystä. Kamala stressi on taas monen vuoden tauon jälkeen tullut seinien laitosta; mitä maalia, mitä väriä, tapettia vai ei. Aivan liikaa vaihtoehtoja ja kaikki päätösvalta on minulla. Kenenkään muun mielipidettä ei saa, ja ihan ite pitää sitten valintojensa kanssa elää, kun ihan heti ei viittis olla uudestaankaan maalaamassa.

Tulin sitten siihen tulokseen, että tapettia sen olla pitää. Joka huoneeseen vähäsen, kun kerran keittiössä ylä- ja alakaappien välitilan on jo edellinen omistaja tapetoinut. Vaatehuonetta en ole vielä edes miettiny; sen voi ottaa projektiksi sitten joskus myöhemminkin.


Kukkasia ja perhosia pienelle kaistaleelle eteisen naulakon taakse.


Sarjakuvamaisia lintusia makkarin päätyseinälle, kuten yllä olevassa kuvassa. Mutta hillitymmissä harmaan sävyissä (alla), vaikka on nuo punasetkin söpöjä.


Olohuoneeseen taas piti koittaa löytää värillinen tapetti, joka passais jo olemassa oleviin kalusteisiin, ja varsinkin ihanaan sohvapöytään. Kirsikankukkia turkoosinsinisellä pohjalla tuli valituksi ja kaikki kolme tapettia on nyt tilattu. Niitä odotellessa tulee parkettimies hiomaan ja lakkaamaan lattiat 2. päivä alkaen, minkä jälkeen pitääkin päästä maalikauppaan hakemaan seinämaalit, tapettiliisterit, teipit, sudit ja sun muut. Tarkotus olisi saada tapetit ja maalit seinään ennen varsinaista muuttoa.

Tässä vaiheessa onkin aika kuuluttaa löytyskö lukijoista ketään tapetointitaitoista, joka pääsis parin viikon päästä laittamaan nuo ihanaiset tapetit seinään? Vapaaehtoisia etsitään...

Ja niin joo, tänään pääsen piiitkästä aikaa kahville Hanskan kaa ku hän saapuu Helsinkiin :) Tälle illalle tuli sitten vielä tuplabuukkaus, kun 1/3 meidän opiskelujen alusta saakka koossa pysynyttä Pyhää Kolminaisuutta on Luxemburgista käymässä ja tarkoitus olis illastaa yhdessä jossain ravintelissa.

28.6.10

Kesäjuhlat, ristiäiset ja juhannus

Kesäjuhlissa reilut 2 viikkoa sitten oli hauskaa, joidenkin mielestä ehkä jopa liikaakin. Mutta kun juhlapaikalle pääsi limusiinilla, sai alkudrinkin, riittävästi hyvää ruokaa, hauskaa musiikkia ja tanssiseuraa, niin miten illasta voisi tulla muuta kuin kiva. Vaikka taivaalta tuli vettä vaakasuorassa ja tämän takia merenläheisestä sijainnista ei oikein päästy nauttimaan, niin trooppista tunnelmaa luotiin sitten sisätiloissa.

Miami Vice -pimut juhlareleissään ;) (Huomaa niin pinkit, niin pinkit asusteet kenkiä ja hiuspantaa myöten.)

"Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta, paa Saturnuksen renkaat sormeeni mun..." Aika jännä oli nähä livenä lapsuusajan tykkäyksen kohde Ressu, mutta hyvinhän tuo veti kaikkien vuosienkin jälkeen. Aikamoista yhteislaulantaa oli suurin osa keikasta, mutta mikäs siinä. Kaverina lavalla Neon 2:sen Jussi, ja ihan kiva sitäkin oli kuunnella vaikken koskaan mikään niitten fani ollukkaan.


Juhannus vietettiin perinteisesti mökillä; tällä kertaa vaan viimeistä kertaa D:n kanssa. Viikonlopusta tuli todella haikea, jopa surullinen. Varsinkin sunnuntaina hieman ennen lähtöä, kun iskä antoi pienen puheentapaisen saattelemana D:lle lahjaksi Marttiinin puukon. Mun porukat on kyllä aika suruissaan tästä erosta myös, vaikka kumpikaan heistä ei olisi halunnut, että muutan Amerikkaan missään vaiheessa.

Loppuun vielä ihana kuva ylisöpöstä kummipojastani parin viikon takaisista ristiäisistä:


Käsi kuvassa kuuluu pojan isoisälle; minun on vaan takana näkyvä käsivarsi :)

18.6.10

Kuninkaallista suklaatia

Taas on viikko vierähtänyt ja yhtään en ole ehtinyt tänne kirjotella. Oulusta palasin tiistaina aamukoneella, ja suoraan siitä työpaikalle. Uudelle asunnolle piti mennä käymään parkettimiehen kanssa suoraan töistä ja keskiviikkoiltaan mennessä olinkin jo ihan valmis viikonloppuun. Mutta eikun kaksi päivää lisää, ja eilen päädyin pumpin sijaan (minne en ehtiny ku tyhmä seutubussi oli reilut 20 min myöhässä taas!) kahden työkaverin kans Painobaarin terassin kautta Ysibaariin syömään. Pitihän sitä erään bloggaajan kehumaa Pollo Limonello -pastaa maistaa :) Ja olihan se hyvvää; kahella veellä.

Tänään reippailin sitten pyörällä töihin, ja tiedossa vielä toiset 19 km töiden jälkeen. Joka viikko ois tavoitteena käydä ainakin kerran töissä pyörällä. Loppuilta taitaakin mennä sitten sohvalla maatessa, mutta rentoutumaan en varmaan pääse, kun tiedossa on ihmissuhdeselvittelyjä. Sitä on taas tällä viikolla ollut paljon, ja vetää henkisesti aika väsyksiin...

Iskä muuten toi tommosen suklaarasian tuliaiseksi Visbyn reissulta viime viikolla. Tänään aattelin, että on sopiva päivä avata moinen ja tarjota työkavereillekin, onhan nyt perjantai ja YT:tkin on saatu päätökseen.

Itse sain suureksi onneksi pitää työni, mutta meidänkin tiimistä yksi joutui lähtemään... Tieto tuli kamalana shokkina enkä tiedä miten tästä työmäärästä meinataan selvitä vähemmällä väellä. Toivonkin, ettei samanlaisia järjestetä heti ensi vuonna uudestaan.

Täytyy myöntää, että nuo oli aika hyviä vaikka pidänkin paljon enemmän Fazerista. Kuvassa näkyy myös pilkahdus vähemmän tai enemmän siistiä työpöytääni... Enkä edes juurikaan osta suklaata itse; syönkin satunnaisesti. Olen enemmän karkkihiiri :)
Että viikonloppuja vaan kaikille taas!

11.6.10

Pink Flamingos, Bacardi Breezers and Pastel Colors



Meillä on tänään firman kesäjuhlat. Viimevuotisista jäi tosi kiva fiilis, joten odotukset on tänkin illan suhteen aika korkealla. Vaikkakin tunnelmaa saattaa joidenkin ihmisten mielissä latistaa meneillään olevat YT:t. Minä en kyllä anna niiden pilata iloani, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä elämässä sattuu. Musta on parempi pitää hauskaa, jos siihen annetaan mahdollisuus ja on turha murehtia sellaista mistä ei vielä tiedä. Voihan se olla, että mullakaan ei ole enää heinäkuussa työpaikkaa... Mutta tänään on bileet ja niissä pidetään kivaa vaikka henki lähtis ;)

Teeman voi ehkä arvata jo otsikosta, tai musavideosta, mutta paljastetaan nyt ihan oikeasti: Miami Vice! Mulla ei kyllä mitään kovin kasaria ole vaatekaapissa, mutta löysin alerekistä tällaisen mekon:

Aattelin, että se on ihan passeli kun on kerran tiukka ja aika lyhyt. Siihen sitte pinkit korkkarit, korvarenkaat ja rannerenkaita ja avot. Tukkaa aattelin vähän krepata 20 vuotta vanhalla raudallani :) ja laittaa vielä hiuspannan. Silmiin sinistä ja eikun tanssilattialle hytkymään Ressun ja Jussin tahdissa; ovat nimittäin esiintymässä kemuissa.

Huomenna sitten illalla Oulun reissulle, kun kummipoika saa sunnuntaina nimen. Kuulumisiin luultsisti ens viikolla. Kivaa viikonloppua!

2.6.10

Heart Aches Can Be Ended by Love

Konserttikesän 2010 sai kunnian aloittaa Chris Isaak Kulttuuritalolla viime sunnuntaina. Ja ihanasti alottikin! Miehen ääni on vertaansa vailla, ja laulujen tarinat epäonnisesta rakkaudesta uppoavat muhun kuin veitsi sulaan voihin. Olin heti toisesta biisistä lähtien aivan myyty.

Peilipallopuvussaan illan tähti on tuo valkoinen läiskä kuvan keskivaiheilla (gotta love the phone photos!). Vähän harmitti kun istuttiin noin kaukana lavasta, mutta kyllä sinnekin onneksi kuului bändin musisointi ja herra Isaakin ihana laulanta. Ja tietty jos oltas istuttu alakatsomossa, niin olis ehkä päässyt koskettamaan illan tähteä; hän kun lauloi Love Me Tenderin yleisön seassa ja välillä jopa istuutui erään naisen viereen ja jatkoi lauluaan.

Meno oli hyvä koko illan, ja varsinkin kun nyyhkybiisi (siis minähän päästin pari kyyneltä) Wicked Game oli saatu alta pois jo alkuvaiheessa konserttia. Olis pitäny muistaa ne korvatulpat, mutta onneksi ei kyseessä ollut ihan mikään räminäbändi, vaikka aikamoista rautalankasointia lavalta kuultiinkin.

Aina muistetaan hänen tuotannostaan vaan Blue Hotel ja se toinen kappale ;), mutta minusta tämä on ehkä kumpaakin parempi:


Vielä tälle kesälle musiikki-ihanuutta tarjoavat:

  • Ilosaarirock (Ismo, Jenni, Mike ja muut) 16.-18.7.
  • Museee Kaisaniemessä 19.7.
  • U2 Olympiastadionilla 20.8. ja 21.8.