24.7.12

Little Boxes

Vietin tänään etätyöpäivää, jotta olisin paikalla kun tutut, punaiset laatikot toimitetaan kotiin. Näin on päässyt käymään, että kesä omassa kodissa alkaa olla ohi ja tulevana sunnuntaina muutan Helsingin keskustaan muutamaksi kuukaudeksi.


Pakkaaminen toden teolla alkaa n-y-t nyt, jotta kaikki ois kuta kuinkin paketissa kun muuttoväki (äiti, iskä ja ulkopaikkakuntalainen ystävä) saapuu lauantaina luokseni. Pakkaamisen lisäksi pitää sulattaa ja pestä jääkaappi-pakastin sekä irrotella muutamat hyllyt ja peili talteen remontin jälkeistä aikaa varten. Illoiksi on siis tekemistä ;)

20.7.12

Varpaat kippurassa

Tämän vuoden toisesta uudesta harrastuksesta ei kyllä jännitystä puutu! Mulla on havaittavissa pientä korkeanpaikankammoa ja huomattavaa voimanpuutetta, mutta siitä huolimatta kävin maaliskuussa seinäkiipeilykurssin :) Aika ääripäissä ollaan liikuntaspektriä kilpatanssin ja kiipeilyn kanssa, mutta samantapainen laaja skaalahan mulla on esimerkiksi musiikinkin suhteen.
 

Kurssin lisäksi oon nyt käyny kaks kertaa kaverin kanssa kiipeämässä ja toisella kerralla homma oli jo paljon vähemmän pelottavaa. Alusta asti lajissa on kummiski ollut jotain koukuttavaa; niin paljon jopa, että 10-kiipeilykerran kortti tuli ostettua ekalla reissulla ja eilen käytiin shoppailemassa omat varusteet kolmatta kiipeilykertaa silmällä pitäen. Kyllä ne maksavat ittensä takaisin kohtuuajassa, koska välinevuokra per kerta on 6 €.


Tavotteena oli mätsätä valjaat ja kengät, mutta ei se ollutkaan niin helppoa. Ei ollu kaupassa vihreitä valjaita :( Mutta kyllä tuolla setillä kelpaa lähtä seinille roikkumaan. Mutta nuo kengät... Ne ne on kyllä semmoset kidutuspopot, että ei mitään rajaa. Mutta kumma kyllä ne on seinällä vähemmän kivuliaat ku lattialla, joten nahan venymistä odotellessa kivutaan nopeasti kattoon ja lattialle laskeuduttua otetaan heti kengät pois.


16.7.12

Foodie Heaven

Uskomatonta. Ihmeellistä. Ainutkertaista ja unohtumatonta.

Sanat ja kuvat eivät oikein riitä kertomaan illa(llise)sta, jonka sain lauantaina kokea. Kun onni potkaisi viime maaliskuussa erään vendorin tapahtuman arvonnassa, en ollut uskoa sitä todeksi. Minä kun en yleensä tuommosissa koskaan voita. Mutta silloin oli onni myöten ja voitin lahjakortin kuuden ruokalajin illalliseen kahdelle, viineineen, yhdessä kaupungin hienoimmista ravintoloista.

Chips & dips: peruna-, nauris-, sipulisipsit ja suolaheinä-, savumajoneesi- ja brown butter dippi

Margheritapizzaslice, siannahkakeksi, suklaa-hanhenmaksatikkari

Beef tartar, croque monsieur, perunalangalla kääritty muikku

Ihana seuralaiseni :)

Turskapallero, sitruunatuorejuustoa, (jonkun)mätiä, kurkkujäätä, hernekeitto


Japanilaiseen tyyliin pikkelöityjä vihanneksia, tryffelipurée, palsternakkapurée, vuohenmaitopannacotta, piparjuurilunta, kissankäpäliä

Jäädytetyn ankanmaksan raastamisoperaatio

Ankanmaksamoussea, rapaperia kolmella tapaa (vaahto, grillattu, ?) ja paahdettu brioche

Jätikatkaravun pyrstö, langustimassaa, tillikastike, valkosipulikastike, merilevävaahto ja jokirapukastiketta


Turskaa valkoviini-voikastikkeessa, valkosipulipurée, porkkana(-?)purée, kalannahkakeksi

Fenkolisorbetti, yrttigranité, ketunleipäsorbetti


Pinot noir kauniissa lasissa

Vasikkaa, yrttikastiketta

Mustikkamousse

Suklaakakku, vihreäteekastike, maitojäätelö, pistaasipurée, raastettua kaakaota, kirsikka


Tuplaespresso ja sherry

Mansikkavaniljamacaron, mustaherukkamarmeladi, joku toinen marmeladi :), talon nougat, suklaakonvehdit

Vaahtokarkkitörpöt :)

Lakritsivaahtokarkkia leikataan

Onnellinen ensikertalainen macaronmaistaja



Alkupaloja oli kolme, alkuruokia kuusi ja jälkkäreitäkin kolme! Aivan älytöntä. Ja lisäksi henkilökunta oli niin ystävällistä ja asiantuntevaa ettei mitään rajaa :) Ensimmäistä kertaa mulle laitettiin lautasliina syliin tarjoilijan toimesta. Ja leivänmurut käytiin pyyhkimässä pöydältä lähestulkoon joka ruokalajin jälkeen. Kullekin ruokalajille oli oma, hienosti mätsäävä viininsä, joten aikamoista makujen sinfoniaa ilta oli. Kyllähän siellä maistellessa menikin 5,5 tuntia, heh.

Ihan jokaista annoksen ainesosaa ei enää näin maanantaina muistettu (ja alkuruoat paremmin kuin jälkkärit; johtuisko niistä kaikista hyvistä viineistä...), mutta on hyvä että ovat jonnekin taltioituina, vaikkakin vaan kännykkäkuvina.

Kerran elämässä -kokemus, will never forget it!

11.7.12

Fanilahja 2012

Tässä se nyt on. Viime viikolla postista haettu erikoistuplalevy suosikkibändin livetaltiointeja. U22-levyjen kappaleet olen valinnut minä (ja ehkä pari muutakin irlantilaisyhtyeen faniklubin jäsentä nettiäänestyksellä). Valitettavasti mukaan ei ole päässyt yhtään biisiä niiltä keikoilta, joilla itse olin, mutta hyvin nuo rullaa muualla maailmassakin soitettuina :) Viime vuoden levy oli täynnä makeita remixejä, mutta tänä vuonna mennään livellä.


Lempibiiseistä levyillä on mukana Magnificent, Mysterious Ways, Even Better Than the Real Thing ja - totta kai- One. Kyllä nyt kelpaa istuskella omalla parvekkeella kesäsäässä ja kuunnella uusia levyjä. Nautin kun vielä voin, sillä partsi on enää parisen viikkoa käytössä. Kuun lopussa pitää muuttaa kisujen kanssa putkirempan alta evakkoon parvekkeettomaan kaksioon muutamaksi kuukaudeksi.


Tosiaan sellanen ilo on vihdoinkin edessä, mutta onhan sitä ootettukin jo. Muuttovalmisteluja en sinällään kyllä innolla odota, kun on niin paljon tekemistä edessä, mutta toisaalta mahdollisuus asua ihan keskustassa on hieno juttu!


Heti muuton jälkeen on tiedossa rokki-ilta stadionilla Pomon tarjoamana. Pitäneekin jostain kaivaa esiin Brucen tuplalevy, jotta ois biisit hyvin päässä ja sanat mielessä laulamista varten sitte heinäkuun vikana päivänä. Tämmöstä täällä, rauhallisen hiljaiselon blogissa. Kesäloma on vielä edessä, töissä on mukavan hiljaista muiden jo lomaillessa ja työmatka pyörällä tuntuu pikkasen lyhenevän viikko viikolta. Ens viikolla palaa jo tanssikoutsikin omalta lomaltaan, joten tiedossa on tanssikuviorepertuaarin laajentamista sambaan ja tangoon. Jippii!