29.5.10

Nyt ne kauniit kesäpäivät takasin!

Kuka sanoo, ettei shoppailusta tule parempi mieli? Shoppasin itelleni kesäksi väriä ja tyttömäisyyttä tuolta meren toiselta puolelta. Mutta seuraavat ostokset taidetaan tehdä rauta- ja maalikaupoissa heinäkuussa.

Vähän ennen kuin D lähti Amerikan reissuun, tein netissä tilauksen suosikkikauppaani. Paketti meni D:n porukoille, jotka sitten toimittivat sen D:lle Seattleen kun ajoivat sinne häntä tapaamaan. Pitkän matkan ovat kesäni sulostuttajat tehneet, ennen päätymistä keittiön ruokapöydälle kuvattavaksi!

Pelkäsin vähän, etten mahtuisi mekkoon kun siitä suositeltiin ottamaan yhtä pienempi koko kuin normaalisti, mutta hyvin mahtui! Tuo on niin söpö, että sitä lämpöä tarvitaan tänne Helsinkiinkin nyt heti kiitos. Mietin jo, että tuo vois olla passeli uuden kummipojan ristiäisiin, jotka pidetään kahden viikon päästä Oulussa. (Niin joo, musta tulee kolmannen kerran kummi.)

Söpö hihaton passaa sit farkkujen ja uusien kesäsuosikkien, khakien, kanssa. Topissa on ihanat napit rinnuksella. Lisäksi tilasin pikkukorvikset, jotta ois jotain vaihtelua lempihopeanappikorviksille.


Söpöt perhoset :)

Hyviksi havaittuja puuvillapikkareita pyysin D:tä tuomaan, jos sattuu jonnekin ostarille. Niissä kun tuppaa kaikissa olemaan VS. On ihana uusia alusvaatelaatikkoa aina silloin tällöin, jotta siellä on vaan kivoja ja nättejä juttuja.

Nyt on tosi hyvä mieli. Ja D on takasin kotona, laitetaan tortilloja ruoaksi ja otetaan tv-sarjamaraton, kun on kaikki Big Band Theorystä ja Officesta Criminal Mindsiin kattomatta; en ole halunnut niitä katsoa yksin.

28.5.10

My Favorite Drink

Näistä on toukokuun viimeinen perjantai-ilta tehty:
  • suoraan töistä ihanan rento steppijumppa, jolla saa työasiat mielestä
  • pasta-ateria kaapista löytyvistä aineista (lisänä kaupan -30% -tarralla varustettua lohta)


  • Lostin vika jakso ikinä, koska aiemmin viikolla ei ole ollut mahdollisuutta valvoa ja kattoa sitä kokonaan, uuu jännää!
  • Sohvan nurkkaan seuraksi yhden hengen pussi sipsejä ja lasillinen votkakolaa :)

25.5.10

Blogientry kuin minihame

Näin hauskasti sanotaan markkinointiblogeista. Hih :)

23.5.10

Ein Prosit

D lähti viiden aikaan pe-aamuna reiluksi viikoksi matkoille. Pelkäsin olevani kovinkin yksinäinen näin viikonloppuna, mutta tulikin ulkoiltua paljonkin tavallista enemmän - noin niinku ilta-aikaan. Sain kutsun syömään kaupungissa olevilta työkavereiltani, ja loppujen lopuksi tuli harrastettua hiukan barhoppingia kesäisessä illassa.

Lauantaina myöhään heräämisen jälkeen sain kuitenkin siivottua ja ostettua tulevaksi viikoksi ruokatarvikkeita. Sitten luin päivän vanhasta Hesarista, että tänne on avattu uusi sisustusliike! Tykkään tykkään, kun ihanainen kenkähyllynikin on samaisen merkin. Kauppaa piti päästä heti ihmettelemään, ja sitten iltapäivän kääntyessä illaksi tulikin kutsu perjantain tyypeiltä illalliselle Rymy-Eetuun. Sielläkään en ollut koskaan ennen käynyt, kuten en perjantaisissa Loisteessa tai Molly Malone'sissakaan. Paljon uusia ravintolatuttavuuksia siis, mutta hyvä niin.

Rymy-Eetun vessassa pyörii muuten hassunhauskat saksankielen opetuskurssit musiikin sijaan. Venähti mullakin ainaki yksi illan puuterointireissuista vähän kun jumituin kuuntelemaan opetusta :) Ja lisäksi ravintolassa soitti tosi hyvä livebändi koko illan ja päästiin jopa vähän joraamaan.

Tänään pääsin sitten kokeilemaan myös töölöläisen kahvilan aamiaista ja sinnekin pitää kyllä palata vielä toinenkin kerta. Sain nauttia ihanasta aamupalasta Duussin ja hänen puoliskonsa seurassa. Tin Tin Tango oli maineensa veroinen, ainakin ruoan ja miljöön puolesta; henkilökunta oli kyllä ainakin tänään jotenkin väsähtäneen oloista. Mutta kaiken kaikkiaan oikeinkin mukava viikonloppu takana.

19.5.10

5x allekirjoitus ja kuoharia pullo

Tehtiin sitten kauppakirja ekasta omasta kodista tänään. Välitystoimistolla oli antaa mukaan kaikkea hienoa kamaa mitä ei vielä kolme vuotta sitten ollut kun ostettiin tämä asunto. Mukaan lähti pari käyttökelpoista avaimenperää, aina tarpeellinen varastolukko ja ah-niin-turha vetskarikansio. Mutta kyllä siinä vois vaikka noita kauppapapereita sitten säilyttää pölypallojen ulottumattomissa. Niin, ja sekä ostajat että me myyjät saatiin pullo kuohuvaa kaupan kunniaksi. Täytyy myöntää, että tuollanen on aika kiva bonusylläri.

Viikon päästä sitten samanmoinen tilaisuus uusiksi, kun pitäis tehdä kaupat omasta uudesta kodista, omassa pankissa.

Ja loppukevennykseksi vielä näyte Peanutin hellesään toiminnasta: päiväunet. Eipä kyllä taida paljon poiketa pakkaspäivän toiminnasta ;)

18.5.10

Japanilainen lahja

"The" Furoshiki, esittelijänä kameranaisen uskollinen apuri: Penny.



Meillä on tällä viikolla töissä paljon vieraita ulkomaan toimistoista, ja eräs heistä toi jokaiselle Suomen markkinointitiimin jäsenelle tuliaisena japanilaisen monikäyttöliinan. Tämä mukava ja kaunis japanilaislady on kuukauden vanha markkinointipäällikkö Tokion toimistosta. Voi kun itsekin osaisi jättää yhtä positiivisen ja mieleenpainuvan ensivaikutelman itsestään!

Pitääkin vähän harjotella ainakin tuota pussukan tekoa liinasta, sillä tämähän olisi mitä paras lisä käsilaukun vakiosisältöön. Liina on kaunis, vie vähän tilaa ja muuntuu tarvittaessa ostoskassiksi :)

Huomenna allekirjoitetaan kauppakirja meidän asunnosta. Tavataan ekaa kertaa myös ostajat, ja näen kuka pääsee mun keittiöön huseeraamaan! Vähän surullinen iltapäivä tulee varmaan olemaan...

16.5.10

Ja niin he saivat toisensa kymmenen vuoden jälkeen

Vietin perjantain ihanien ystävien ihanissa häissä. He saivat vihdoin toisensa! Pitää vähän juhlaa vielä muistella, kun huomenna alkaa taas uusi, raskas työviikko :(

Kirkolta juhlapaikalle meidät vietiin raiteita pitkin.

Ilon kyyneleitä varten vieraita valmisteltiin heti kirkon ovella; jokainen sai mukaansa nätisti paketoidun nenäliinan.


Juhlapaikalle meitä odotti samppanjatorni, jolla aloitettiin cocktailtilaisuus, minkä jälkeen siirryttiin ihanaan saliin kolmen ruokalajin päivälliselle.


Pöydät oli nimetty suurkaupunkien mukaan, ja minä pääsin tietty Nykkiin :)





Morsian oli kaunis kuin vanhan ajan elokuvatähti ja sulhanenkin komea, kuten aina :)
Kiitokset vielä näin kirjallisesti hääparille aivan mahtavista juhlista!

Aamuyön hämyssä kotiinpalaavan juhlijan pinkit varpaankynnet :)

15.5.10

Häähumua

Ystävän häihin minulla olikin jo puku valmiina, kun viime kesän Pariisin reissulta löytynyt mekko sai vihdoin arvoisensa juhlan. Ongelma oli kuitenkin puvun musta väri, joka tuntui vähän ankealta häihin. Piti löytää jotain väriä korujen ja/tai laukun muodossa. Arvatkaa kumpi tuosta Zion kassista löytyy?

Häät oli eilen, ja miten hyvä tuuri hääparilla kävikään sään kanssa! Eivät varmaan olisi voineet kuvitellakaan, että kesä alkaa heidän hääpäivänään. Oli niin kaunis auringonpaiste ja pitkässä mustassa silkkimekossani meinas tulla jopa vähän liian lämmin, mutta onneksi cocktailtilaisuus ja illallinen pidettiin sisätiloissa. Koitan kirjoittaa häistä vähän lisää huomenna; tänään vietetään laiskaa lauantaita, kun tuli noustua ylöskin vasta puoliltapäivin :) Nyt vuorossa homemade burgers, vähän sipsiä ja Brooklyn alea. Illalla sitten leffaan kattoon Rautamies kakkosta.


Kuva

Ja yks juttu muuten vielä: löysin itselleni uuden kämpän, joten en jää heinäkuun lopussa kodittomaksi. Kaupat tehdään kyllä vasta 26. päivä, joten siitä enemmän sitte myöhemmin.

9.5.10

Funny how things can change

Vapun Luxin reissu mukaan lukien, mun elämässä on tapahtunut viime aikoina kaikenlaista. Reissusta ajattelin olla bloggaamatta - laiska kun olen - sillä Duussi otti kaikki kuvat ja hoitaa tuon kirjotuspuolenkin puolestani ;)

Kaiken parisuhdemietiskelyn keskellä on ollut vaikea keskittyä mihinkään, ja varsinkaan töihin. Päivät eivät ehkä ole olleet kaikkein tuotteliaimpia, mutta ainakaan en ole joutunut jäämään aamulla kotiin ahdistuksen takia. Pähkäilimme asiaa pitkään ja hartaasti ja loppujen lopuksi päädyimme siihen, että D muuttaa takaisin Amerikkaan ilman minua. En vaan kyennyt kaikessa parisuhde-epävarmuudessani ja alusta-aloittamisen jännityksessäni tekemään lähtöpäätöstä. D ymmärtää minua, vaikkei kukaan muu välttämättä ymmärräkään. Tällaisessakin tilanteessa hän on edelleen tukenani, vaikka luvassa on sydänsurua ja paljon kyyneleitä. (Paljon on jo kyyneleitä vuodatettukin, lähestulkoon päivittäin.) Aivan uuttahan tämä on minullekin; erotaan vaikka tykätään eikä tapellakaan. Rakkautta on, mutta tarvitaan muutakin. Kuulostaa ehkä liika rationaaliselta, mutta kun sydän ja pää eivät ole synkassa, niin olen sitten näköjään enemmän pragmaatikko. Kuka olisi uskonut?

Joku päätös oli tehtävä, siitä ei päästy mihinkään. Ja nyt kun sellainen on tehty, niin sen mukaan täytyy elää. Eihän sitä koskaan tiedä miltä tuntuu vuoden päästä, tai kahden.

Perjantaina hyväksyimme ostotarjouksen ihanasta yhteisestä kodistamme. Itku tuli, kun kuulin tarjouksesta puhelimen välityksellä alkuiltapäivästä. Töissä siis. Sain sitten selittää samassa huoneessa olevalle työkaverilleni mikä shokki minut sai kyyneleisiin. Kaikki vain tapahtui niin nopeasti: keskiviikkona myynti-ilmoitus laitettiin nettiin, torstai-iltana pariskunta kävi asuntoa katsomassa, tekivät tarjouksen pe-aamuna ja viideltä samana päivänä he olivat asuntomme ostajat.

Asunnon myynnin (ja pikavierailulla olleen ystävän gradunpalautuksen) kunniaksi korkkasimme viime heinäkuusta saakka odottaneen pullon rosésamppanjaa, jonka kolmeen pekkaan siemailimme perjantai-iltana. Luxissa nautittu kupliva oli kyllä parempaa, joten ei tuo vaaleanpunainen väri tainnut auttaa yhtään.

Kuumista asuntomarkkinoista johtuen ilmoitus asunnostamme ilmestyi kuitenkin tämän päivän Hesarissa. Absurdia nähdä oman kodin myynti-ilmoitus lehdessä. Ekan julkisen näytön piti olla tänään ja se peruttiin, mutta lehdestä ilmoitusta ei ehditty enää poistaa. Hyvää äitienpäivää vaan kaikille :)

Koti pitää tyhjentää ja vapauttaa uusille omistajille viimeistään heinäkuun lopussa. Minun pitäisi muuttaa jonnekin muualle, ja siinäkin on aineksia kunnon ahdistukseen ja stressiin nykyisillä asuntomarkkinoilla. Kivoja, vapaita kaksioita kun ei kasva puissa. Ainakaan Etelä-Haagassa, jonne voisin kuvitella muuttavani.