31.10.10

Vihreitä herkkuja


Nyt kun lokakuu kääntyy marraskuuksi ja pimeät illat ovat täällä, on tullut vietettyä kohtuullisen monta arki-iltaa sohvannurkassa. Mukana lähes aina mukillinen jotain kuumaa. Männäviikolla muistin viimeinkin kevään Luxin matkalta ostetut suklaalusikat ja tein namikaakaota ♥ Vielä on toinen hyllyssä odottamassa sopivan rauhallista hetkeä.


Perjantaina Penny & Peanut sai mun porukoilta vihreitä tuliaisia: kissanruohoa! Purkki kiinnosti kovasti ja kyllä siitä vähän viikonlopun aikana syötiiinkin. 


Porukat oli tosiaan kaks yötä visiitillä, joten viikonloppu meni aika rauhallisissa merkeissä ja suurimmaksi osaksi kotosalla. Hieman se on meidän perheessä henkisesti rankkaa olla kaksikin kokonaista päivää yhdessä, monestakin syystä johtuen... Don't get me wrong, oli ihana nähä vanhempia, mutta kyllä tällasesta viikonlopusta on rentous aika kaukana. Kisutkin on vaan nukkuneet koko illan sen jälkeen ku porukat lähti pikkasta vaille kuusi junalleen. Vuorotellen ovat olleet mun sylissä unten mailla, eikä mun ole edes tarvinnut houkutella niitä siihen. Taisi ottaa niillekin vähän voimille vierailu.


Viikonlopun kruunuksi sain vielä nuhan. Kamalan kipeä kurkku ja vetämätön olo, nenäkin vuotaa. Huomenna edessä kyllä kotityöpäivä tai saikku, riippuen siitä mikä olo on aamulla. Kivaa marraskuun ekaa päivää ja ekaa maanantaita kaikille!

23.10.10

And What a Nice Weekend This Is


Hyvä ruoka, parempi olo. Ja mieli. Vai miten se nyt oli ;) Sain vihdoinkin kokattua jotain mitä en ole ennen tehnyt ja testissä oli siis Pollo Limonello. Ei siitä nyt ihan yhtä maukasta tullut kuin mitä ravintolassa söin, mutta ainakin hyvännäköstä! Ja kyllä tuo kermainen kastike osu ja uppos makunsakin puolesta näin saunaillan jälkeisenä päivänä, kun vähän väsyttää ja on tullut oltua kotona koko päivä. Otin jopa puolentoistatunnin päikkärit! Ne tuli kyllä tositarpeeseen, kun yöunet jäi vaivaseen viiteen tuntiin...


Olisin varmaan paljon paremmassa hapessa, jos ei olisi pitänyt nousta aamulla ennen kymmentä odottamaan viikonloppuvieraita. Ystävä Turusta kun tuli kaupunkiin äitinsä kanssa katsomaan sitä jotain hevos- ja ratsastustapahtumaa joka Helsingissä tällä viikolla on. He kävivät aamulla pikasesti tuomassa laukkunsa tänne ja lahjomassa yöpaikan pitäjän (= minut) puuvillasatiinilakanasetillä ja uudella, pehmoisella kylpypyyhkeellä. Ihania ihmisiä ♥


Tänä iltana pitäisi sitten vielä jaksaa laittautua ulkoilukuntoon, kun tie vie drinkkibaariin tai ihan vaan pubiin vieraideni kanssa. Tieto tuli, että he pääsevät Areenalta tänne mua hakemaan joskus 22 ja 23 välillä. Tiedossa siis toinen pitkähkö ilta, mutta ihana että on ihmisiä joiden kanssa olla :)


Kissanomistajan pakollinen kisukuvakevennys, sisko ja veli näytti mulla päikkärimallia aiemmin tänään; lutusia ku mitkäki ja varsinki ku nukkumista edelsi monen minuutin kaverin turkin nuolemissessio.

17.10.10

Pitkästä aikaa makiaa

Penny, kukkuu! Toinen oli piiloutunu päiväpeiton mutkaan ja melkein jäi löytymättä kun petasin aamulla sänkyä. Tuollaista köllöttelyä se oli sitten tämäkin sunnuntai suurelta osin. Onneksi ehti koneellisen pyykkiä ja tiskiä pestä ni ei jää kämppä sekasortoon uuden viikon kynnyksellä.


DIY-nainen asensi tänään sitten vihdoinkin parvekkeen oveen vähän eristystä... Kun männä viikolla oli jo aika viileää, ja sisälläkin tunsi lämpötilan laskun.


Ja itsensä voi palkita laiskasta sunnuntaista leffakarkeilla (ilman leffaa kun en jaksanu ihan teatteriin asti) ja katsomalla telkusta vähän tanssia :) En ees tarkkaan muista millon olisin viimeksi ostanu irtokarkkia, hmmm. Kyllä tekee hyvvää!
Ehkä olon laiskuuteen vaikutti myös hieman tuo eilisiltainen valvominen ja hulinoiminen. Sitä alkaa tulla vähän vanhaksi, kai.

Huomenna mennäänkin sit työkavereitten kaa issikoilla rattastamaan työpäivän päätteeksi. Jännää!

Jokapäiväinen leipämme

Mieleenjäävin biisi lauantai-illan keikalta, jolle päädyin aika lailla ex tempore. Koskaan en ole bändiä fanittanut, enkä tuntenut kuulemistani biiseistä kuin kaksi, mutta aikas kivalta kuulosti.



Tässä siis suosikit muillekin kuultavaksi. Ja tuolla Linnunrata-videolla on muuten yks tyyppi meidän firmasta koiransa kanssa :) Mitenkä lie musavideolle päätynyt.


Yllättävän, ja aika spontaanin illan kruunas omalla tavallaan entiseen poikaystävään törmääminen yöbussissa noin klo 2. En ole kyseistä miestä nähnyt, tai hänestä kuullut mitään sitten vuoden 2005... Aikamoinen sattuma!

10.10.10

101010



Eihän sitä kauppaan voinut jättää, kun sain työkaverin värvättyä tuolin kotiinkuljettajaksi viime tiistaina. Siinä on tosi mukava istua, joten kyllä hyvä suunnittelu vaan on hyvää suunnittelua. Ja on se niin kaunis.


Ihastuin palavasti myös erääseen Marimekon kankaaseen torstai-iltana liikkeessä piipahtaessani. Nanuk vei mennessään, mutta koepalaa kotona tsuumailtuani tajusin, että ei se valitettavasti passaa makkariin verhokankaaksi. Seinällä jo lirkuttavat linnut ei kaipaa seurakseen jääkarhua, on karhu kuinka söpö tahansa. Jatketaan siis kattelua, jospa joku passeli kangas jostain löytyy.


Kuvausassistentti on aina paikalla siellä missä tapahtuu... makkarissa ja olohuoneessa :)



Ja näin edetään rennon, mutta ihan onnistuneen, viikonlopun vietosta taas uuteen viikkoon. Koti on siisti ja vaatekaapitkin tuli vihdoin ja viimein laitettua järjestykseen muuton hätäisen kassien tyhjennysoperaation jäliltä!

3.10.10

Lokakuun ensimmäinen sunnuntai












Kuten kuvista saattaa arvata, vietin koko päivän tänään kotosalla. Heräsin aamulla kamalasta unesta, joka määräsi sävyn sunnuntaille. Jätin menemättä pumppiin, jonne menoa olin suunnitellut jo keskiviikosta saakka. En vaihtanu pyjamapöksyjä oikeisiin vaatteisiin koko päivänä. Pääsin sentään lopulta sängystä ylös. Jonkun pitää huolehtia kissoista.

Ihastelin sekä keittiön että olohuoneen ikkunan edessä kasvavia vaahteroita syysväreissään ja leivoin pullaa. Onhan siinä yhelle päivälle... Pullataikinaterapian lisäksi testasin myös siivouksen mieltäpuhdistavaa vaikutusta; kyllähän se vähän helpottaa kun näkee kättensä jäljen. Ja on kivempi taas aloittaa uutta viikkoa puhtaassa kodissa.

Täytyy vaan toivoa, että loppu lokakuusta ei menisi ihan yhtä matalalla mielellä. Jotain kivaa sentään on viimeistään loppukuusta tiedossa kun on taas aika Dragon Boat -saunaillan :)