2.2.09

Bright-eyed and bushy-tailed

Vietettiin viikonloppuna kaverin polttareita Oulun seudulla. Morsiamella oli kuulemma kivaa ja kaikki selvisivät sunnuntaina (tämän hetken tietojen mukaan) hengissä kotiin. Minä en ole vielä kotiin asti päässyt, kun piti tulla töihin ensin. Lensin tänä aamuna klo 6.00 koneella Oulusta Helsinkiin, joten näillä näkymin pääsen halimaan miestä ja kissoja vasta puoli kuuden aikaan illalla.

Paha olo (lue: krapula) ei polttareista jäänyt ainakaan minulle, morsiamelle eikä toiselle kaasolle. Samaa ei voi sanoa kourallisesta muita tyttöjä; sen verta rankasti tuntuivat lauantaina juomaa vetävän, mutta ovat kai tehneet sitä joskus ennenkin ;) Kuvia ei nyt ole päivästä laittaa, kun kaikki on jonkun toisen kameralla. Olen niin huono olemaan täysillä mukana tilanteissa ja sitten vielä ottamaan niistä kuvia, joten jätin tuon kuvaamishomman suosiolla muille porukan jäsenille. Kyllä niitten kuvien pitäisi mun inboksiin piakkoin löytää tiensä, jotta saadaan polttaritapahtumat dokumentoitua kunnolla ennen hääpäivää.

Päivän ohjelmana oli rivitanssitunti, lounas morsiamen lempiravintolassa, Horna-shotit Leskisessä sekä Uno-turnaus, mökkeilyä morsiussaunoineen ja singstareineen metsän keskellä Pohjanmaalla. Kaikki meni suht suunnitelmien mukaan, mitä nyt yhden auton avaimet teki reissun Ouluun ja takaisin väärän ihmisen taskussa ja unohettiin ostaa kahvimaitoa...

***
Aivan muuhun liittyen, kaikille tiedoksi, että minä en missään nimessä saa tänään kuulla enkä lukea mistään, miten viimeöisessä amerikkalaisen jalkapallon finaalissa kävi! Pitää välttää naamakirjaa, sanomalehtiä, erinäisiä nettisivuja ja työpaikan kahvipöytääkin kaikelta varalta. Me katsotaan se tänä iltana D:n kanssa yhdessä kotisohvalta käsin :)

1 kommentti:

  1. monsterii, olen tulossa käymään helsinkissä. pitäisikö oikeen treffata piiitkästä aikaa?

    VastaaPoista