14.3.09

When the Man Is Away, the Girl Will Play

D on ollut eilisaamusta asti työporukan kanssa Tallinnassa. Reissun ohjelmaan taisi kuulua myös jonkin verran työntekoa ennen kaikkea hauskanpitoa. Arvioitu kotiinpaluuaika on 21:00 tänä iltana.

Siihen asti minä aion nauttia harvinaisesta yksinolosta, sillä huomennahan saan olla kullan kanssa taas vaikka koko päivän. Takana on aikas mukava ja tuottelias lauantainpäivä, joka alkoi lähes parhaalla mahdollisella tavalla aamupalalla kaupungissa ihanan ystävän kanssa, jota en ole vähään aikaan nähnyt. Ihanan teehetkestä teki myös se, että tapasimme jo ennen aamukymmentä! En edes muista milloin olisin normilauantaina päässyt kotoa mihinkään ennen puoltapäivää.

Kaupunkireissusta käteen jäi pari mokkasaappaita, jotka näin ekan kerran jo viime lokakuussa. Onneksi ne vielä olivat kaupassa, ja nyt vaan odotellaan vielä pikkasen kuivempia kelejä, jotta saappaat pääsee tositoimiin. Kierrettiin vähän pienempiäkin putiikkeja akselilla Freda-Bulevardi-Eerikinkatu, ja kivaa oli!

Kotona riittää järjestelemistä ja kaikki sellanen touhu tulee aina lykättyä myöhemmäksi jonku mukavamman tieltä, mutta tänään voisi ainakin vielä kiikuttaa joulukoristelaatikon vintille. Eipä se olekaan odottanu olohuoneen nurkassa kuin vasta vaivaiset kolme kuukautta! Jospa sitten ehtisin vielä soittaa vähän kitaraa, jotta saisin D:tä soittotaidoissa kiinni...

Meijän pienet oli vielä pieniä 3 kk sitten...

Ihanaa, että huomenna on vasta sunnuntai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti