8.4.09

Bionic Monster

Olipas sitten tuommonen johtojen sekamelska rintakehään kiinnitettynä 24 tuntia putkeen. Tänään aamulla sain ottaa sen pois, mutta tietty vasta kun olin ehtiny töihin, joten päivä vedettiin pokkana läpi eilisellä tukalla ja ilman aamusuihkua...

Kyseisen laitteen avustuksella suoritettiin Holterin-testi, jossa kerätään tietoa sydämen toiminnasta yhden vuorokauden ajalta. Jo muutaman vuoden ajan on aika ajoin ollut kummallisia sydäntuntemuksia, muttei koskaan mitään vakavaa. Viime viikolla tuli taas ihme kipu vasempaan kylkeen, joka säteili rintakehäänkin, joten kävin parin päivän jälkeen lääkärissä.

Lausunto oli, että kyseessä oli vain lihaskipu, mutta kuunneltuaan sydäntäni, lääkäri totesi sen kiirehtivän joskus lyönneissään vaikka pulssi yleensä oli hitaanpuoleinen. Tästä seurasi sitten, lääkärin kiinnostuessa tapauksestani, lähete kliinisen fysiologian puolelle tuohon 24h-testiin. Tulokset siitä saan kuulla muutaman viikon sisällä, kunhan saan varattua ajan samalle lääkärille sitä varten.

Tällaista täällä. Töissä on ihan julmettu kiire, hommia pursuaa ovista ja ikkunoista. Tämmöistä se taitaa olla kun alottaa uudessa hommassa, tutussa paikassa. Ehkä minun odotetaan tietävän jo enemmän kuin pitäisi, koska olen saman talon käytävillä kulkenut jo kaksi vuotta. Pääsiäinen tulee ihan tarpeeseen :)

3 kommenttia:

  1. voi monsteri! onneksi kohta pääsee kaikki työstressaajan pitkälle viikonlopulle. toivottavasti kaikki on hyvin :)

    VastaaPoista
  2. voitais joskus jutella tästä puhelimessa. ja muustakin. eräälle tuntemalleni ihmiselle on tehty sama koe ja silloin kyseessä oli vaaraton, joskin ikävän olon tekevä rytmihäiriö. lääkitys lopun elämää, siinä se ikävä puoli.

    hyvä sentään, että lääkäri otti oireesi vakavasti. toivottavasti syy löytyy ja se saadaan hoidettua.

    pääsiäinen tulee meistä monelle hyvään saumaan. koita pärjätä, soitellaan.

    VastaaPoista
  3. Hei ystäväiseni! Toivon, että jaksat ja kaikki on hyvin! Melkoinen laite on ollut tuo sinulla päällä.. Soitellaanpa tässä pian ja terveisiä täältä Oulusta Karilta ( K.) ja Jannelta. Tsemppiä töihin!

    VastaaPoista