28.5.10

My Favorite Drink

Näistä on toukokuun viimeinen perjantai-ilta tehty:
  • suoraan töistä ihanan rento steppijumppa, jolla saa työasiat mielestä
  • pasta-ateria kaapista löytyvistä aineista (lisänä kaupan -30% -tarralla varustettua lohta)


  • Lostin vika jakso ikinä, koska aiemmin viikolla ei ole ollut mahdollisuutta valvoa ja kattoa sitä kokonaan, uuu jännää!
  • Sohvan nurkkaan seuraksi yhden hengen pussi sipsejä ja lasillinen votkakolaa :)

25.5.10

Blogientry kuin minihame

Näin hauskasti sanotaan markkinointiblogeista. Hih :)

23.5.10

Ein Prosit

D lähti viiden aikaan pe-aamuna reiluksi viikoksi matkoille. Pelkäsin olevani kovinkin yksinäinen näin viikonloppuna, mutta tulikin ulkoiltua paljonkin tavallista enemmän - noin niinku ilta-aikaan. Sain kutsun syömään kaupungissa olevilta työkavereiltani, ja loppujen lopuksi tuli harrastettua hiukan barhoppingia kesäisessä illassa.

Lauantaina myöhään heräämisen jälkeen sain kuitenkin siivottua ja ostettua tulevaksi viikoksi ruokatarvikkeita. Sitten luin päivän vanhasta Hesarista, että tänne on avattu uusi sisustusliike! Tykkään tykkään, kun ihanainen kenkähyllynikin on samaisen merkin. Kauppaa piti päästä heti ihmettelemään, ja sitten iltapäivän kääntyessä illaksi tulikin kutsu perjantain tyypeiltä illalliselle Rymy-Eetuun. Sielläkään en ollut koskaan ennen käynyt, kuten en perjantaisissa Loisteessa tai Molly Malone'sissakaan. Paljon uusia ravintolatuttavuuksia siis, mutta hyvä niin.

Rymy-Eetun vessassa pyörii muuten hassunhauskat saksankielen opetuskurssit musiikin sijaan. Venähti mullakin ainaki yksi illan puuterointireissuista vähän kun jumituin kuuntelemaan opetusta :) Ja lisäksi ravintolassa soitti tosi hyvä livebändi koko illan ja päästiin jopa vähän joraamaan.

Tänään pääsin sitten kokeilemaan myös töölöläisen kahvilan aamiaista ja sinnekin pitää kyllä palata vielä toinenkin kerta. Sain nauttia ihanasta aamupalasta Duussin ja hänen puoliskonsa seurassa. Tin Tin Tango oli maineensa veroinen, ainakin ruoan ja miljöön puolesta; henkilökunta oli kyllä ainakin tänään jotenkin väsähtäneen oloista. Mutta kaiken kaikkiaan oikeinkin mukava viikonloppu takana.

19.5.10

5x allekirjoitus ja kuoharia pullo

Tehtiin sitten kauppakirja ekasta omasta kodista tänään. Välitystoimistolla oli antaa mukaan kaikkea hienoa kamaa mitä ei vielä kolme vuotta sitten ollut kun ostettiin tämä asunto. Mukaan lähti pari käyttökelpoista avaimenperää, aina tarpeellinen varastolukko ja ah-niin-turha vetskarikansio. Mutta kyllä siinä vois vaikka noita kauppapapereita sitten säilyttää pölypallojen ulottumattomissa. Niin, ja sekä ostajat että me myyjät saatiin pullo kuohuvaa kaupan kunniaksi. Täytyy myöntää, että tuollanen on aika kiva bonusylläri.

Viikon päästä sitten samanmoinen tilaisuus uusiksi, kun pitäis tehdä kaupat omasta uudesta kodista, omassa pankissa.

Ja loppukevennykseksi vielä näyte Peanutin hellesään toiminnasta: päiväunet. Eipä kyllä taida paljon poiketa pakkaspäivän toiminnasta ;)

18.5.10

Japanilainen lahja

"The" Furoshiki, esittelijänä kameranaisen uskollinen apuri: Penny.



Meillä on tällä viikolla töissä paljon vieraita ulkomaan toimistoista, ja eräs heistä toi jokaiselle Suomen markkinointitiimin jäsenelle tuliaisena japanilaisen monikäyttöliinan. Tämä mukava ja kaunis japanilaislady on kuukauden vanha markkinointipäällikkö Tokion toimistosta. Voi kun itsekin osaisi jättää yhtä positiivisen ja mieleenpainuvan ensivaikutelman itsestään!

Pitääkin vähän harjotella ainakin tuota pussukan tekoa liinasta, sillä tämähän olisi mitä paras lisä käsilaukun vakiosisältöön. Liina on kaunis, vie vähän tilaa ja muuntuu tarvittaessa ostoskassiksi :)

Huomenna allekirjoitetaan kauppakirja meidän asunnosta. Tavataan ekaa kertaa myös ostajat, ja näen kuka pääsee mun keittiöön huseeraamaan! Vähän surullinen iltapäivä tulee varmaan olemaan...

16.5.10

Ja niin he saivat toisensa kymmenen vuoden jälkeen

Vietin perjantain ihanien ystävien ihanissa häissä. He saivat vihdoin toisensa! Pitää vähän juhlaa vielä muistella, kun huomenna alkaa taas uusi, raskas työviikko :(

Kirkolta juhlapaikalle meidät vietiin raiteita pitkin.

Ilon kyyneleitä varten vieraita valmisteltiin heti kirkon ovella; jokainen sai mukaansa nätisti paketoidun nenäliinan.


Juhlapaikalle meitä odotti samppanjatorni, jolla aloitettiin cocktailtilaisuus, minkä jälkeen siirryttiin ihanaan saliin kolmen ruokalajin päivälliselle.


Pöydät oli nimetty suurkaupunkien mukaan, ja minä pääsin tietty Nykkiin :)





Morsian oli kaunis kuin vanhan ajan elokuvatähti ja sulhanenkin komea, kuten aina :)
Kiitokset vielä näin kirjallisesti hääparille aivan mahtavista juhlista!

Aamuyön hämyssä kotiinpalaavan juhlijan pinkit varpaankynnet :)

15.5.10

Häähumua

Ystävän häihin minulla olikin jo puku valmiina, kun viime kesän Pariisin reissulta löytynyt mekko sai vihdoin arvoisensa juhlan. Ongelma oli kuitenkin puvun musta väri, joka tuntui vähän ankealta häihin. Piti löytää jotain väriä korujen ja/tai laukun muodossa. Arvatkaa kumpi tuosta Zion kassista löytyy?

Häät oli eilen, ja miten hyvä tuuri hääparilla kävikään sään kanssa! Eivät varmaan olisi voineet kuvitellakaan, että kesä alkaa heidän hääpäivänään. Oli niin kaunis auringonpaiste ja pitkässä mustassa silkkimekossani meinas tulla jopa vähän liian lämmin, mutta onneksi cocktailtilaisuus ja illallinen pidettiin sisätiloissa. Koitan kirjoittaa häistä vähän lisää huomenna; tänään vietetään laiskaa lauantaita, kun tuli noustua ylöskin vasta puoliltapäivin :) Nyt vuorossa homemade burgers, vähän sipsiä ja Brooklyn alea. Illalla sitten leffaan kattoon Rautamies kakkosta.


Kuva

Ja yks juttu muuten vielä: löysin itselleni uuden kämpän, joten en jää heinäkuun lopussa kodittomaksi. Kaupat tehdään kyllä vasta 26. päivä, joten siitä enemmän sitte myöhemmin.